HELI 
TUHKANEN 
kuvataiteilija 
visual artist 
 
 
 
KÄY 
NÄYTTELYSSÄ 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
  
  
   
  
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
 
HEI SISKOT 
NÄYTTELY GALLERIA BECKERISSÄ   12.10.2013 - 30.10.2013 
 
 
 
 
 
 
 
Galleria Beckerin näyttelyssäni on esillä veistoksia tytöistä ja naisista. 
Nuoret, hoikkajalkaiset tytöt seisovat lattioilla korkokengissään, kasvot valkoisiksi maalattuina. 
Seinillä on vanhempia naisia, runsasmuotoisiakin, paljain jaloin, linnunpesä päässä, verkkoon takertuneina, ojentamassa ruusuja, tanssimassa enkeleinä. 
Teosten voi ajatella olevan aikaamme sovelletussa arvoperspektiivissä.  Se on ikiaikainen keino, jonka laaja käyttö päättyi keskiajan loppuessa.  Arvokkaiksi koetut henkilöt olivat suurikokoisia ja näyttävästi esillä, kun taas arvoltaan vähäisemmät esitettiin vaatimattomasti pienempinä. 
Olen käyttänyt näihin veistoksiin kehittämääni komposiittimassaa, puuta, lankaa ym.  Luonnon säästäminen ja materiaalien kierrättäminen antaa teoksille omaa luonnettaan ja syventää niiden sisältöä. 
Teokset ovat valmistuneet vuosina 2011 - 2013. 
 
 
 
 
 
GALLERIA BECKER  
Seminaarinkatu 28, 40100 Jyväskylä